Jarkko Martikainen – Isäni Elämä, Teot Ja Kirjoitukset lyrics

Mun isä lepää alla maan,
Hautapaasi on harmaanmusta.
Vaan lohtu lukee paadessaan:
"Minun päälleni ei enää kusta."

Mun isä eli alla maan,
Eli haaveista, houkkio vainen.
Hän huusi tasa-arvoaan,
Oli muutenkin moniongelmainen.
Hän kehtoni yllä kuiskaili:
Äälä ketään kumartele.
Jos kaadutkin, niin kaadu pois
Mutta omilla ehdoilla, perkele."

Hän luokkakuvissaan on se,
Josta näkyviin kaistale otsaa jää,
Kun aina etualalle
On ängennyt joku isopää.

Vain arkistoihin poliisin
Nuo kasvot tarkoin piirreltiin
Ja kellareissa kivitalon
Häntäkin kerrankin kuunneltiin.
Viime joulunaan putkan seinään
Kaiversi: "Mikä on
Kun kotiin aina viedä voin
Vain tyhjän pahvilaatikon?"

Äiti hoiti yötä myöden oireilevaa lastaan,
Isän piti tehdä tuota kovaa työtä
Valtiota vastaan.
Muuttiko sen? Sitä epäilen.
Mutta jalanjäljissään
Oman elämäni nään,
Ja vanginkuvastaan
Kasvonpiirteeni mä saan.

Kun mustat autot isän vei
Työleirille jonnekin pohjoiseen,
Sen opin: kuskit puhu ei,
Eivät riisu kenkiään eteiseen.
Vaan vasta vuosia myöhemmin
Opin yhteenlaskemaan
Että niiltä "työmatkoilta"
Hyvin harvoin palataan.